Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahden ampumahiihtokilpailujen lipunmyynti alkaa

Kontiolahden ampumahiihtokilpailujen lipunmyynti alkaa

Itä-Suomen aluehallintovirasto teki torstaina päätöksen, jonka mukaan kokoontumisrajoitukset Itä-Suomessa pysyvät marraskuussa ennallaan. Tämä tarkoittaa sitä, että lipunmyynti Kontiolahden ampumahiihdon maailmancup-tapahtumiin voidaan avata tulevana maanantaina.

– Aluehallintoviraston päätös koskee maailmancupin avausta 28.–29. marraskuuta, mutta avaamme lipunmyynnin samalla myös seuraavalla viikolla, 3.–6 joulukuuta järjestettävään tapahtumaan. Jos viranomaisohjeet muuttuvat niin, että yleisöä ei sallita, rahat palautetaan takaisin lippuja ostaneille, sanoo lipunmyynnistä vastaava Jarno Lautamatti Kontiolahden Urheilijat ry:stä.

Kontiolahti sai joulukuun alkuun järjestettäväkseen toisen maailmancup-tapahtuman, kun cup-osakilpailu siirrettiin koronatilanteen takia Ruotsin Östersundista Kontiolahdelle.

– Katsomot ovat ulkona, mikä antaa yleisölle paremmat mahdollisuudet levittäytyä. Yleisölle varataan selkeät kulkureitit ja lohkot, joihin sallitaan vain rajattu määrä ihmisiä, Lautamatti kertoo.

Lohkojen rakentamisen ja rajoitusten jälkeen ampumahiihtokisojen kaikissa katsomoissa on paikkoja 4 500 katsojalle.

Järjestelyt muuttuvat myös stadionin yleisökuljetusten osalta. Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan tarjoamia, yleisölle maksuttomia linja-autokuljetuksia ei turvallisuussyistä järjestetä.

– Yleisö saapuu paikalle omilla autoillaan, mikä antaa mahdollisuuden välttää kontakteja vieraiden henkilöiden kanssa, Lautamatti sanoo.

Joensuu events facebook-syöte