Sisältöjulkaisija

angle-left Kaupungin koronavirusepidemian rajoitustoimet jatkuvat toistaiseksi

Kaupungin koronavirusepidemian rajoitustoimet jatkuvat toistaiseksi

Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontui tiistaina 5. tammikuuta sopimaan voimassa olevien palvelurajoitustensa jatkosta.

Koska epidemian tilanne on Joensuussa ja koko maakunnassa edelleen kiihtymisvaiheessa, valmiusjohtoryhmä pitää Joensuun kaupungin rajoitukset ja linjaukset voimassa toistaiseksi.

Lisäyksenä rajoituksiin tulee kansalaisopiston siirtyminen osittain etäopetukseen 7. tammikuuta alkaen.

– Olemme edelleen koronan kiihtymisvaiheessa eikä näköpiirissä ole, että olisimme pääsemässä perustasolle lähiaikoina. Meidän tulee tehdä kaikkemme, jotta saisimme taitettua tilanteen parempaan päin. Kun rajoituksia jatketaan toistaiseksi, tilanne on myös mahdollisimman selkeä sekä palveluiden käyttäjille että niiden järjestäjille. Koronatilanteen kehittymistä seurataan tietenkin jatkuvasti ja tilanteiden muuttumiseen reagoidaan viipymättä, sanoo kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

Alla koonti voimassa olevista rajoituksista. Tarkempi listaus muutoksista on osoitteessa www.joensuu.fi/korona/muutokset-palveluihin.

Varhaiskasvatus ja opetus
Varhaiskasvatuksen toiminta jatkuu ennallaan. Samoin koulujen opetus järjestetään normaalisti, hygienia- ja turvaväliohjeita korostetaan. Nuorisotilat, kirjastot ja museot ovat auki, kaupunginorkesterin konsertteihin myydään rajallinen määrä lippuja.

Lisäyksenä jo voimassa oleviin kaupungin koronarajoituksiin tulee kansalaisopiston aikuisten kurssien siirtyminen etäopetukseen Joensuussa. Lähiopetusta ei järjestetä torstaista 7. tammikuuta alkaen toistaiseksi. Opetus toteutetaan etäopetuksena niillä kursseilla, joilla se on mahdollista. Etäopetukseen siirtyminen ei koske lasten ja nuorten kursseja, pois lukien vanhempi-lapsiryhmät. Kansalaisopiston muiden kuntien osalta tietoa tarkennetaan myöhemmin.

Liikunta
Lasten ja nuorten harrastustoiminta jatkuu normaalisti. Juniori-, SM- ja ykkösdivisioonatasoiset ottelut voidaan järjestää normaalisti, edelleen ilman yleisöä. Aikuisten sisäliikunnan harrastustoiminta mukaan lukien aikuisjoukkueiden harjoittelut ja ottelut pysyvät edelleen keskeytettyinä. Tämä ei koske SM- ja ykkösdivisioonatason harjoittelua ja otteluita eikä urheiluakatemian toimintaa. Joensuu Areenalle ei edelleen myydä kertalippuja eivätkä kausikortit ole voimassa. Uimahalleissa rajoitetaan sisään otettavien asiakkaiden määrää, uimahallien saunat ja kuntosalit eivät ole käytössä. Maaseutualueen kuntosalit pysyvät kiinni.

Palvelupisteet
Kaupungin palvelupisteiden sulkua jatketaan toistaiseksi. Carelicumin palvelupiste (Koskikatu 5), kaupunkiympäristöpalveluiden ja Joensuun Veden palvelupisteet (Muuntamontie 5) ja kaupungintalon asiakaspalvelu (Rantakatu 20) ovat suljettu asiakkailta, maaseutualueiden palvelupisteet ovat auki. Työllisyyspalvelupiste Luotsi (Kauppakatu 29) ja maahanmuuttajapalvelut ovat auki, mutta asiakkaita pyydetään mahdollisuuksien mukaan asioimaan niissäkin etänä.

Yleisötilaisuudet ja kokoukset
Itä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt Pohjois-Karjalan maakunnan kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 (kaksikymmentä) henkilöä. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu alle 20 (kaksikymmentä) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa. Tämä AVIn määräys on voimassa 22.2.2021 asti.

Maskisuositus
Palvelurajoitusten lisäksi kaupungin aiemmin antama suositus kasvomaskien käytöstä kaikissa yleisissä tiloissaan sekä tapahtumissa niin sisä- kuin ulkotiloissa on voimassa toistaiseksi.

– Jotta me saamme epidemian kääntymään parempaan päin, meillä kullakin on siinä edelleen tärkeä vastuu. Jaksetaan yhdessä noudattaa annettuja suosituksia ja määräyksiä. Kaupungilla näkyykin muun muassa hienosti paljon maskeja, kiittelee kaupunginjohtaja Karjalainen.

Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä seuraa koronaepidemian kehittymistä jatkuvasti ja uusista mahdollisista toimintaohjeista, rajoitteista tai suosituksista tiedotetaan välittömästi yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.

Kaupungin verkkosivuille on koostettu ohjeet kaupungin palveluissa ja tiloissa asioiville. Tärkeää on, että kipeänä jäädään kotiin, muistetaan pitää turvavälit ja tarvittaessa käyttää maskia, pestä käsiä sekä muistaa hyvä yskimishygienia. Myös Koronavilkku-sovellus kannattaa ladata puhelimeen. Lisäksi riskiryhmään kuuluvien tulisi arvioida omalta kohdaltaan riskit yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokoontumisiin osallistumisessa.

Tarkemmat ohjeet kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.joensuu.fi/korona.

Joensuu events facebook-syöte