Talvimatkailun ja tapahtumatuotantojen uusi kasvusuunta -hanke

  

Talvimatkailun ja tapahtumatuotantojen uusi kasvusuunta -hanke

Hanke-esittely

Talvimatkailun ja tapahtumatuotantojen uusi kasvusuunta -hankkeen on määrä elvyttää koronasta kärsineitä matkailun ja tapahtumatuotannon aloja uusille kasvu-urille Joensuun seudulla sekä tasoittaa niiden sesonkivaihtelua ympärivuotisemmaksi.

Hankkeessa rakennetaan Joensuuhun uusi talvimatkailun konsepti, joka kokoaa erilaisten palvelujen tarjoajat yhden valtakunnallisesti markkinoitavan sateenvarjon alle. Hankkeessa toisaalta myös synnytetään Joensuun seudulle uutta tapahtumatuotantoalan yritystoimintaa sekä kokousten ja kongressipalveluiden tuotantoklusteri, sillä uutta matkailun kasvua haetaan kokousten ja kongressien järjestämisestä ja niihin liittyvästä matkailusta.


Tavoitteena on, että hankkeen päätyttyä Joensuun matkailutalvi on huomattu laajalti eri puolilla Suomea ja Joensuu on nostanut selkeästi profiiliaan talvimatkailukohteena. Joensuun Laulurinne muodostuu matkailupalvelutarjonnaltaan monipuoliseksi talvimaailmaksi, joka kiinnostaa kotimaan matkailijoita eteläisestä Suomesta ja lähimaakunnista. Yöpymis- ja matkailijamäärissä tavoitellaan havaittavaa nousua talvilomaviikkojen (vk 8-10) aikana verrattuna tilastoihin ennen hanketta. Asiakastutkimuksesta havaitaan positiivinen yllättyneisyys Joensuun talvimatkailutarjontaan.

Hankkeen tavoitteena on myös, että Joensuu löydetään merkittävien kokousten ja konferenssien järjestämispaikaksi entistä useammin, täältä löytyy korkeatasoinen tapahtumatuotanto-osaaminen ja siihen liittyvät tukipalvelut. Joensuuhun syntyy kokous- ja kongressituotannon klusteri, johon lukeutuvat käytännön tapahtumatuotanto, tilat, majoitustoiminta, joukkoliikenne, ravitsemispalvelut, muut matkailulliset palvelut, tekninen kuvan- ja äänenvälitys sekä maksuliikenne. Klusteri on uudella tavalla organisoitunut sekä hakemaan että toteuttamaan suuria kokous- ja kongressitapahtumia Joensuussa.

Talvimatkailukonseptiin aktivoidaan mukaan monipuolinen kattaus palveluntarjoajia ja niiden tuotteistusta ja palveluprosesseja parannetaan valmennuksen avulla. Matkailukohdetta markkinoidaan valtakunnallisesti. Talvimaailma rakennetaan Joensuun Laulurinteelle talvilomaviikoiksi, kävijämäärät lasketaan ja toteutetaan
kävijätutkimus jatkokehityksen tueksi. 

Hankkeen avulla pyritään synnyttämään yksi uusi tapahtumatuotantoalan yritys Joensuuhun. Kysynnän selvittämiseksi tehdään markkinatutkimus ja potentiaalinen uusi yrittäjä saatetaan liiketoiminnan alkuun muun muassa yritysvalmennuksen avulla. Tapahtuma- ja kokousmatkailukentän alueellinen toimijaklusteri organisoidaan ja voimautetaan uudella tavalla, minkä seurauksena Joensuussa ollaan entistä valmiimpia hakemaan ja toteuttamaan suuria konferenssituotantoja.

Liikkumisen suhteen hankkeessa aktivoidaan joukkoliikennetoimijoiden kanssa kampanjoita vähäpäästöisten matkustusmuotojen suosimiseksi. Osallistuvien paikallisten yritysten palveluiden digitaalisia palveluprosesseja ja tuotteistuksen tasoa parannetaan. Kokoustuotannot muuttuvat livekohtaamisista hybridimuotoon, joten hanke auttaa muun muassa kuvan- ja äänenvälityksen toimijoita vastaamaan digitalisoituvan maailman vaatimuksiin.


 

Hanke koostuu kahdesta työpaketista: tp1 Joensuun talvi sekä tp2 Kokoustuotannot.

Tp1: Tavoitteena on auttaa matkailualan toimijoita toipumaan koronan aiheuttamista vaurioista ja löytämään uusi kasvusuunta talviajan matkailusta. Hankkeen päätyttyä Joensuun matkailutalvi on huomattu laajalti eri puolilla Suomea ja Joensuu on nostanut selkeästi profiiliaan talvimatkailukohteena. Joensuun Laulurinne muodostuu matkailupalvelutarjonnaltaan monipuoliseksi talvimaailmaksi, joka kiinnostaa kotimaan matkailijoita eteläisestä Suomesta ja lähimaakunnista. Yöpymis- ja matkailijamäärissä tavoitellaan havaittavaa nousua talvilomaviikkojen (vk 8-10) aikana verrattuna tilastoihin ennen hanketta. Asiakastutkimuksesta havaitaan positiivinen yllättyneisyys Joensuun talvimatkailutarjontaan.

Tp2: Hankkeen tavoitteena on myös, että Joensuu löydetään merkittävien kokousten ja konferenssien järjestämispaikaksi entistä useammin, täältä löytyy korkeatasoinen tapahtumatuotanto-osaaminen ja siihen liittyvät tukipalvelut. Hanke on tärkeä tekijä auttamaan Joensuun seudun tapahtuma-alaa toipumaan koronan aiheuttamista pitkäkestoisista sulkutoimista ja epävarmuudesta. Hankkeen myötä Joensuuhun syntyy kokous- ja kongressituotannon klusteri, johon lukeutuvat käytännön tapahtumatuotanto, majoitustoiminta, joukkoliikenne, ravitsemispalvelut, muut matkailulliset palvelut, tekninen kuvan- ja äänenvälitys sekä maksuliikenne. Klusteri on uudella tavalla organisoitunut sekä hakemaan että toteuttamaan suuria kokous- ja kongressitapahtumia.

Hankkeen määrälliset ja mitattavat tavoitteet:

tp1:

- Laulurinteen valomaailmassa 60 000 kävijää kolmen talvilomaviikon aikana
- Palveluita tuottamassa Laulurinteellä 8 eri yritystä ja toimijaa
- Konseptiin liittyviä, muualla kuin Laulurinteellä sijaitsevia palveluntarjoajia 8 kpl, jotka myös omalta osaltaan viestivät kanavissaan Joensuun talvesta.
- Kävijämäärä visitjoensuu.fi:ssä aktiivisen markkinoinnin ajalla kolminkertainen verrattuna vastaavaan ajanjaksoon talvella 2022

tp2:

- yhden uuden markkinaehtoisesti toimivan tapahtumatuotantoalan yhtiön syntyminen Joensuun alueelle, joka työllistää pysyvästi 1-2 henkilöä sekä 2-5 tuotantokohtaista määräaikaista henkilöä
- yhden kansainvälisen kongressin saaminen Joensuun seudulle
- kolmen valtakunnallisen suuren kokouksen, konferenssin tai muun suurtapahtuman saaminen Joensuun seudulle
- saatujen kongressien toteutus paikallisin voimin ja uusien tuotantokäytäntöjen pilotointi ja kehitys


Kustannusarvio ja rahoitus

Palkkakustannukset 168 740 €, ostopalvelut 88 500 €, flat rate 40 498 €. Kustannusarvio yhteensä 297 738 €.

EAKR 80 % = 238 190 €, Joensuun kaupunki 20 % = 59 548 €. Rahoitus yhteensä 297 738 €.

EAKR-rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. Talvimatkailun ja tapahtumatuotantojen uusi kasvusuunta hanketta rahoitetaan osana Euroopan unionin covid-19 -pandemian johdosta toteuttamia toimia.


Hankkeen perustiedot


Hankkeen julkinen nimi:
Talvimatkailun ja tapahtumatuotantojen uusi kasvusuunta

Alkamispäivämäärä:
1.4.2022

Päättymispäivämäärä:
31.12.2023

Toimintalinja:
8. REACT-EU:n EAKR-toimenpiteet

Erityistavoite:
12.2. Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen erityisesti digitalisaation edistämisen ja yhteiskunnan
hiilineutraalisuustavoitteen toteutumisen näkökulmasta

Viranomainen:
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Hankekoodi:
A78656
 

Lue hankesuunnitelma kokonaisuudessaan

Публикатор

Mari KARJALAINEN

projektipäällikkö, Talvimatkailun ja tapahtumatuotantojen uusi kasvusuunta-hanke
 050 438 3201
mari.karjalainen@joensuu.fi

Matti Moller

koordinaattori, talvimatkailun ja tapahtumatuotantojen uusi kasvusuunta-hanke
 050 305 4248
matti.moller@joensuu.fi